Edistämme
kasvipohjaista ruokaa
Pro Vege on kasvipohjaisen ruuan toimialayhdistys. Tavoitteenamme on lisätä kasvipohjaisen ruuan kysyntää ja tarjontaa. Näin vahvistamme sen markkinan kasvua niin kotimaassa kuin viennissä. Kasvu tuo mukanaan uusia elinkeino- ja työllisyysmahdollisuuksia, sekä hyötyjä kansanterveydelle, ilmastolle ja ympäristölle.
Se hyödyttää koko Suomea.
Kasvipohjainen ruoka on yhteinen asia
Pro Vegellä on vaikuttava, kansainvälisestikin poikkeuksellisen laaja jäsenkunta. Jäseninämme ovat elintarvikevalmistajien lisäksi kaikki Suomen suurimmat päivittäistavaraketjut sekä toimijoita muun muassa ravintolakentältä, tutkimuksesta ja solumaataloudesta. Tämä osoittaa, että kasvipohjaisen ruuan asia koskee suurta osaa suomalaista ruokakenttää.
Näkemyksellisen ja laaja-alaisen vaikuttamistyön lisäksi laaja jäsenkunta mahdollistaa monipuolisen markkinan kehittämisen. Edistämme vuoropuhelua ja ajatustenvaihtoa jäsenten välillä luoden edellytyksiä yhteistyölle ja kumppanuuksille.
Myös yhdistyksenä vaalimme yhteistyötä. Toimimme aktiivisesti kotimaisten ja kansainvälisten toimijoiden, kuten muiden yhdistysten, tutkijoiden, organisaatioiden ja kansalaisjärjestöjen kanssa, sillä suuria tavoitteita ei saavuteta yksin.
Vaikutetaan yhdessä!
Kasvipohjaisen ruuan asia koskee suurta osaa suomalaista ruokakenttää.
Ruoka planeetan ja terveyden rajoissa luo mahdollisuuksia
Globaali ruokajärjestelmä tarvitsee kestävyysmurroksen ilmaston, ympäristön ja terveyden vuoksi. Muutos ruuan kulutuksessa ja tuotannossa on väistämätön – ja myös välttämätön. Pro Vegen erityisenä tehtävänä on edistää edellytyksiä kasviproteiinien ja kasvimeijerituotteiden tuotannolle ja kulutukselle.
Muutoksessa syntyy aina myös uusia mahdollisuuksia, joihin tarttumiseksi Suomella on erinomaiset edellytykset. Pro Vegessä teemme työtä, että kasvispohjaiseen ruokaan panostavat yritykset menestyvät muuttuvassa ruokajärjestelmässä potentiaalinsa mukaisesti.
Toiminnanjohtaja
Jukka Kajan
050 467 4740
jukka.kajan@provege.fi
Jäsenet
Baba Foods Oy, BioMush Oy, eniferBio Oy, Food & Comms, Food Farm Oy, Foodelidoo Oy, happyfood&people Oy, K-ryhmä, Kotipizza group, Lidl Suomi Ky, Oy Linseed Protein Finland Ltd, Lipasu Oy, MeEat Food Tech Oy, Midsona Finland Oy, Mö Foods Oy, Oy Oatly Ab, Porlammin meijeri, Raisio Oyj, SOK, Oy Soya Ab, Voima-Papu Finland Oy, Vihreä härkä Oy, VTT, Vöner Oy, WWF Suomi ja Ylva Palvelut Oy.
Hallitus
Niklas Kaskeala, Oy Oatly Ab
hallituksen puheenjohtaja
050 5866 422
Siva Parlar, Vöner Oy
varapuheenjohtaja
040 729 4471
Elisa Niemi, WWF Suomi
sihteeri
040 7233 868
Anne Immonen, Ylva Palvelut Oy
Antti Oksa, SOK
Janna Oksanen, MeEat Food Tech
Janne Vuorinen, Kesko
Noora Vilkki, Raisio Oyj
Liity jäseneksi
Liity vaikuttavaan joukkoomme! Jäsenenä pääset olemaan osa yhdistyksen vaikuttamistyötä ja jäsenten muodostamaa yhteisöä. Jäsenenä olet myös kehittämässä yhdistyksen toimintaa ja luomassa sille vaikuttavaa tulevaisuutta.
Jäseneksi voivat hakea yritykset, yhdistykset, säätiöt, tutkimuslaitokset, ja muut alan toimijat. Kannatusjäseneksi voi liittyä myös yksityishenkilönä. Tutustu Pro Vegen sääntöihin.
Yhdistyksen hallitus käsittelee jäsenhakemukset kokouksessaan.
Täyttämällä oheisen lomakkeen voit liittyä jäseneksi tai pyytää yhteydenottoa ja lisätietoja jäsenyydestä.
Ota yhteyttä
info@provege.fi